keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Onko tuttua juttua

Olet luvannut kirjoittaa jutun tiettyyn kelloaikaan mennessä tiettynä päivänä tiettyyn instanssiin, mutta kun ryhdyt hommaan, tekniikka alkaa reistata. Tekstinkäsittelyohjelma kaatuilee, tiedosto on kenties vioittunut, ulkoinen kovalevy ei osaa palauttaa varmuuskopiota kuvasta, jota sinulla ei ole enää sisäisellä kovalevyllä. Internet-yhteys on hetkellisesti poikki. Ehkä et itsekään ole oikein vireessä ja vastoinkäymisten sattuessa, menee viimeinenkin into, mutta valmista olisi saatava ja äkkiä. Niin, ja kirjoittimesta loppuu keltainen väri, eikä se suostu tulostamaan artikkelia mustavalkoisena.

Tietysti kenellekään ei satu näin paljon vastoinkäymisiä yhtaikaa, mutta yksikin niistä riittää pilaamaan päivän ja myöhästyttämään työn valmistumista. Tänään minulle kävi näin, kun varmuuskopiointiohjelma väitti, että tarvitsemani kuva on vaurioitunut eikä sitä voi enää palauttaa koneelleni. Yritin avata sen suoraan ulkoiselta kovalevyltä, mutta ei sekään onnistunut. Uuden vastaavan kuvan hankkimiseen ei ole aikaa, joten juttu on lähetettävä ilman kuvaa, mikä on vahinko. Grafiikka olisi rikastuttanut sisältöä eikä ole varmaa, hyväksyykö vastaanottaja lainkaan työtäni.

Siinä odotellessani ihmettä eli sitä, että kuvan saisi jotenkin toimivaksi, piirtelin miehen auringossa. Ainakin hänellä on lämmintä ja mukavaa, kun on olkihattu päässä ja maha täynnä kaktusviinaa. Jossakin se painelee kaiketi Etelä-Amerikan pampalla. Aasi on unohtunut matkan päähän eikä hän olenkaan muista, mistä Maria-vaimo on varoittanut. Siinä on hetki onnellisuutta tämän taivaan alla kaukana tietokoneista. Liekö tuo mies vallan Miguel vai Jesus, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Hän ei puhuttele itseään varmaankaan nimellä tai sitten vallan vain sillä. Leikitään, että hän on Miguel, mutta kyllä minä olen kaukana aiheestani. Alanko minä päihtyä Miguelin touhuista. Toivottavasti en. En haluaisi samanlaista läksytystä kuin Miguel, kun mies vihdoin palaa laskuhumalassa ja nöyränä kotiinsa. Maria-vaimo on ylen kipakka. Onneksi jutun vastaanottaja on enkeli vaimon rinnalla.

Ok, pitää nyt lopettaa ja kirjoittaa se kuvaton stoori. Toivottavasti Internet-yhteys toimii. Onneksi olen kaukaa viisas ja minulla on sekä laajakaistayhteys että mokkula. Jos yks pettää niin toinen ottaa. Voikaapa hyvin.

01Miguel04YR161111

Huoleton Miguel viettää hetken ihanaa elämää.
Kuva suurenee kaksoisklikkaamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti