lauantai 8. helmikuuta 2014

Miksi kuvat eivät näy tässä blogissa

Kuvani katosivat tästä Yelling Rosan Bloggerista, kun muutin kuva-asetuksia GooglePlussassa (Google+). Nykyään kaikki Googlen palvelut ovat synkronoitu keskenään. Olin kyllä tietoinen tästä synkronoinnista, mutta en olisi osannut kuvitella näin perustavanlaatuisia seurauksia kuin nyt. Seuraavaksi tietysti googlasin ohjeita. Minua neuvottiin ensimmäiseksi palauttamaan kuva-asetukset GooglePlus –profiilissani ennalleen. Jos tämä ei auta, minua neuvottiin kopioimaan manuaalisesti linkit HTML –koodiin blogini sisällä.

Kumpikaan toimenpiteistä ei palauttanut kuvien näkyvyyttä tähän blogiini. Ohjeiden kolmas toimenpide olikin hyvin tarpeellinen. Siinä kehotetaan lataamaan kaikki kuvat blogiartikkeleihin ja blogisivuille kuvien alkuperäisistä lähteistä. Minun kohdallani tämä kestää viikkoja, koska kaikki kuvat eivät enää ole edes tietokoneeni kovalevyllä, vaan osa niistä on poimittava varmuuskopioista. Kuvia ladatessani minun on vielä selvitettävä jokaisen kuvan tiedostonimi, mikä selviää vertailemalla kuvien tiedostonimiä ja blogini HTML-koodia. Ilman tätä kuvat eivät välttämättä tule oikeisiin paikkoihin blogiartikkeleissa.

Pahoittelen virheestäni aiheutuvaa harmia teille ja samalla toivon, ettei kukaan toinen joudu kokemaan tätä lisävaivaa. Se on parhaiten vältettävissä sillä, ettei muuta GooglePlussassa kuva-asetuksia, jos haluaa bloginsa kuvien näkyvän edelleen. Ehkä on olemassa jokin keino, millä tämän Googlen palveluiden kuvasynkronoinnin voi purkaa. Sen selvittämisessä mennee kuitenkin varmasti luvattoman paljon aikaa, mitä meillä ihmisillä ei ole rajattomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti