perjantai 13. tammikuuta 2012

Miltä suru ite näyttää

Tässä taannoin Suru ja Katkeruus kohtasivat toisensa saluunassa. He kiistelivät surun luonteesta. Ensimmäinen puolusteli ja jälkimmäinen syytteli. Jos haluat lukea, mistä on kyse, löydät heidän keskustelunsa täältä. Mistä minä tiedän tästä kertoa, ajattelet. No, minä näin unta moisesta? Sinun tehtäväksesi jää selvittää, onko uni aivan tyhjästä tempaistu vai onko siinä mieltä.

Muuten tarinasuoneni on ollut ehtyneenä pitkään. Mietteitä ja muutama runo on syntynyt, mutta toivottavasti tulevaisuudessa näkisin yhä useammin unia ja ehtisin niitä kirjaamaan. Siihen on nyt paremmat mahdollisuudet kuin viime vuonna, kun sivuston ja blogien tekniikan opiskelemiseen ei mene niin paljon aikaa. Viime vuonna vuokrasin ensi kertaa tallennustilaa webhotellissa. Tuo tila mahdollisti esimerkiksi PHP-koodin käytön. Sen kanssa oli aluksi sormi suussa. Mainitulla koodilla on toteutettu Palautelomake.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti