perjantai 15. maaliskuuta 2013

Huuliharppuopas

Olen laatinut ohjevihkosen, jossa perehdytään huuliharpunsoiton alkeisiin. Huuliharppu soveltuu hyvin ensimmäiseksi soittimeksi, koska se on pieni ja halpa. Sen avulla voi ilman suuria taloudellisia sijoituksia testata omaa ja/tai lastensa musikaalisuutta ennen kuin ostaa rämäyttää pianon tai jonkin muun kalliin soittimen. Edullisuudestaan huolimatta huuliharppu on aivan oikea soitin, joka alun perin kehitettiin 1800-luvun alkupuolella Saksassa pianonvirittäjien apuvälineeksi, joskaan se ei yleistynyt tässä käytössä, Wikipedia. Käyttötarkoitus kuitenkin kertoo sen, että kyseessä ei ole jokin epävireisesti soiva pilli. Tosin markkinoilla on hyvin eritasoisia huuliharppuja. Siksi kannattaa hankkia soittopelinsä musiikkiliikkeestä, paikallisesta tai verkkokaupasta. Huuliharppu -sivullani on huuliharpun soittoa harkitsevalle hyödyllisiä linkkejä. Huuliharppuoppaan lisäksi sivulta voi mennä katsomaan Huuliharppuvideon, joka tukee opasta ja havainnollistaa, miten lauluesimerkkien nuotit kulkevat reaaliajassa nuottiviivastolla. Kappaleiden soittaminen tapahtuu ilmaisella MuseScore -nuotinnusohjelmassa. Nuotinnusohjelman voi asentaa kaikkiin tärkeimpiin käyttöjärjestelmiin, Windowsiin, Maciin ja Linuxiin.

Oppaassa paneudutaan neli- ja kymmenreikäisiin diatonisiin C -huuliharppuihin. Nelireikäisen huuliharpun löytäminen on vaikeampaa kuin kymmenreikäisen soittopelin, jonka löytää hyvin varustellusta musiikkiliikkeestä. Ensimmäinen on mitä todennäköisimmin tilaustavaraa. Lapsille tarkoitetuissa nelireikäisissä huuliharpuissa on isot välit reikien välissä. Tämä ominaisuus auttaa osumaan oikeaan reikään. Neljän reiän olemassa olo mahdollistaa yhden oktaavin alueella kulkevien laulujen soittamisen. Paikalliskorotuksia tai –alennuksia lauluissa ei kuitenkaan saa olla.

Toivottavasti tästä materiaalipaketista olisi hyötyä musiikista kiinnostuneille ihmisille ja saisimme uusia Nuuskamuikkuisia ja muita pieniä ja suuria tähtösiä tuikkimaan keskuuteemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti