torstai 10. huhtikuuta 2014

Södergran ja antroposofia

 Edith Södergran 1919Edith Södergran, 1919

Ostin kymmenellä eurolla Edith Södergranin upouuden Koottujen runojen kokoelman, Otava 2009. Luettuani kirjaa vähän matkaa minusta tuntui, että olemme tekemisessä mystisten voimien ja symbolien maailmassa. Varmistaakseni asian tutkin nettiä, mistä löytyi Palmusen artikkeli. Kolumnisti Tuula Palmusen mukaan Södergran oli synnynnäinen antroposofi, joka oli hyvin tietoinen henkimaailman olemassa olosta, niin metsän keijuista kuin sielunvaelluksesta. Hänen intohimoinen asenteensa näkyi hänen luontorunoissa ja elämänkaipuuta ylistävissä säkeissä. (Sanakirjan mukaan antroposofia on itävaltalainen Rudolf Steinerin 1900-luvun alkupuolella kehittelemä kristillisteosofinen oppi.) 

Minun silmääni pisti Fantastique-otsikon alla olevat Sisko-runot. Palmusen mukaan sisko oli todella olemassa. Hän oli Edithiä vanhempi Sigma-tyttö. Sigma oli palvelustytön tehtävässä, mutta runoissaan Södergran on tehnyt hänestä miltei jumalolennon. Välillä tuntuu jopa, että suhteessa olisi eroottista latausta. Päällimmäisenä on Edithin personifikaatio: Sisko edustaa kaikkea hyvää, pyrkimystä hyvään. Sisko on pahan vastakohta, jota pahat voimat ympäröivät ja ovat valmiina nielaisemaan millä hetkellä hyvänsä. Runossa ”Sanomaton on matkalla luoksemme” Edith sanoo: Eikö tummakasvoinen jumala haluakin sulkea sinut syliinsä? /Eikö hän seisokin jalkopäässäsi kun vaivut uneen?/

Toinen seikka, johon kiinnitin huomiota, oli Södergranin jumalkuva. Se on dualistinen. Jumala on hyvä tai paha sen mukaan, miten hänen nimensä kirjoitetaan. Isolla kirjaimella löytyy melko perinteinen kristillinen Jumala, kun taas pienen kirjaimen taakse kätkeytyvät demonit ja muut ihmistä syövät henkiolennot. Runo ”Kristillinen uskontunnustus” päätyy säkeeseen: onni on risti joka pystytettiin kaikkien puolesta. Tosin aivan näin yksinkertainen jako ei ole. Joskus ison J-kirjaimen taakse kätkeytyy haltiattaria ja enkeleitä, jotka tuovat sanomaa rajan toiselta puolelta tavalla, joka ei ole sopusoinnussa tavanomaisen kristillisen maailmankatsomuksen kanssa. Herääkin kysymys, oliko Edith enemmän kristosofi kuin antroposofi, vaikka käytännössä näillä katsomuksilla ei ole suurta eroa. 

Södergranin koottuja runoja voi suositella kaikille. Enemmän säkeistä saa irti, jos on tutustunut itämaisiin uskontoihin antroposofian lisäksi. Runo ”Himalajan portailla” paljastaa sen, että Edith on perehtynyt itämaiseen ajatteluun. Hinduismissa pyritään saavuttamaan nirvana, jonka jälkeen maanpäällinen unohtuu ja taivaallinen elämä alkaa. Runossaan ”Himalajan portailla” Södergran kirjoittaa: /Himalajan portailla/istuu suuri Višnu/ ja uneksii/. /Valkoisissaan/seisoo pikku pyhiinvaeltaja purppurakajossa. / Kaikkivaltias, /ota minun elämäni/yhdeksi uniesi silmänräpäykseksi. /Haluan nähdä mitä sinä haluat - ja tuhoutua ./

Yelling Rosa, 2009

Laulu vuorellaE01

PS Tämä artikkeli on julkaistu Lapin Kirjallisuusseuran julkaisussa Lapillinen, n:o 27, 2009

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hover, Hover Ladybug

Olen julkaissut tänään (6.4.14) ensimmäisen YouTube -videoni tälle vuodelle. Se esittelee vanhan suomalaisen kehtolaulun, Lennä, lennä leppäkerttu, englanninkielisellä tekstityksellä. Olen kiinnittänyt huomion rytmiikkaan, joten käännökseni ei ole sanatarkka. Voit kuunnella Lennä, lennä leppäkertun täällä.

Suomalaiset nuotit löytyvät osoitteesta: http://www.yellingrosa.com/Opetus/Nuottivihko.pdf ja englanninkieliset osoitteesta: http://www.yellingrosa.com/sheets01.

Samalla päivitin täällä Yelling Rosan Bloggerissa olevan YouTube -videotsivun. Se olikin ollut aina viime kesästä lähtien ilman huomiota.

Toivottavasti viihdyt uuden videoni parissa.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Surma

Kohtalo kajahtaa
sanassa surma:
la muerte, la muerte.
Sen kelloa lyö
runo Espanjan maailman.
Rummun kalke luo
syvän tunnelman, totuuden
arvosta hetken, elämän,
joka muuten kuin houre
pitkin säärtä juoksee
syvään multaan,
missä ei mitään
on.
©Yelling Rosa
17/3 –14

Tämä runo syntyi luettuani Federico García Lorcan ja muutamien muiden espanjankielisten runoilijoiden tekstejä. Siellä tuo muerte –sana esiintyy tiheään. Ehkä etelänmaalainen luonne on kärsimättömämpi kuin pohjoismaalainen haluten kokea suuria tunteita ja tapahtumia ennen kuin kuolema (muerte, la) korjaa pois. Asenteesta en menisi juuri muuta sanomaan kuin että se on erilainen kuin meidän pohjoismaalaisten tapa tuntea. Kiihkeästi tai kiihkottomasti, niin koko tavalla samat asiat elämänkaaren aikana koetaan. Liika passiivisuus toki estää tavallisiakin kokemuksia täyttymästä siinä, missä kiihko usein edistää traagisuutta. Positiivista kärsimättömyydessä on se, että se käsittää elämän rajallisuuden ja kehottaa tekemään jotakin. Sitä olen runossani kuvannut.

Kohtalo, piirretty 31/03 –13


Kohtalo31.01

Ei se tuon hurjemman näköinen ole.



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Ääkköset löytyivät Androidista

Löysin tähän 79 euron Denver -tablettiini ääkköset, kun otin automaattisen kielentunnistuksen pois päältä ja asensin suomen kielen manuaalisesti luettelosta. Viime torstaina (20.3.14) juttelin siitä, etten pysty itse tässä Androidin Blogger -editorissa muuttamaan kuvien kokoa. Siinä suhteessa en ole vieläkään yhtään viisaampi. Asentamani ilmaisohjelmien kuvakoon muuttamisominaisuudet olivat suoraan sanoen lapsellisia. Näin olisi mukavaa, kun Blogger -editori suorittaisi tuon kuvakoon muuttamisen. Vastaavalla Android -tabletille asennettavalla Wordpress -editorilla kuvakoon pienentäminen lutviutui.

Nyt minulla ei edes ole kuvia, joita lisätä tähän artikkeliin. Se edellyttäisi sitä, että tuon niitä pilvestä tabletilleni. Dropbox -sovelluksen tähän voi asentaa, jolloin noita kuvia alkaa tipahdella taivaasta. Monien eri sovelluksien asentaminen kuitenkin hirvittää, kun tässä taulutietokoneessa ei ole kuin vajaat 4 gigabittiä sisäistä tallennustilaa. Jostain kumman syystä en ole saanut Denveriä toimimaan niin, että se osaisi tallentaa minimuistikortille. Lukeminen kyllä onnistuu, mutta siitä ei ole hyötyä, jos tiedostoja ei voi editoida.



Löytyihän tänne valokuva. Sen yksityiskäyttö on luvallista, kunhan et tee kuvaan tai sen tekstiin mitään muutoksia. Kuvan tekstin voi vapaasti kääntää: On onni tuntea sinut.

Kuvan alapuolisen osan olen editoinut selaimella, koska vitsit loppuivat paikallisesti. Onneksi kuvan tuonti DropBox -pilvitallennuspaikasta Androdille onnistui. Näin olen piirun verran päässyt eteenpäin Denver -taulutietokoneeni kanssa, jossa on Android 4.2 käyttöjärjestelmä. 

Hyvää alkanutta viikkoa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Onnistuuko bloggaaminen Androidista

Olen juuri asentanut halpaan Android -tablettiini Googlen kehittämän Blogger -sovelluksen. Käyttäjät antoivat keskimäärin tälle ohjelmalle arvosan 3,7, kun vastaava Wordpress -sovellus sai käyttäjiltä arvosanan 4,2. Muutama käyttäjä ei saanut lainkaan tätä ohjelmaa toimimaan tai sen toiminnassa oli puutteita. Kaiken kaikkiaan ihmettelen tietotekniikan tilaa, sillä kyllä näiden laitteiden ja ohjelmien pitäisi toimia moitteettomasti.

Android -käyttöjärjestelmä ei ole mikään poikkeus. Paljon kehuttu iPad -tablettini sovelluskauppa meni eilen illalla jumiin, kun menin sovelluskauppaan selaimelta. Luin selaimella arvostelua eräästä sovelluksesta. Koska se arvioitiin kelpo toteutukseksi, klikkasin linkkiä mennäkseni Applen sovelluskauppaan. Päästyäni kauppaan se ei toiminut vaan näyttö jumittui, eikä edes hakukenttä ottanut vastaan kirjaimia. Voisi helposti luulla, että linkissä oli vikaa, mutta iPadin kauppa on lakannut toimimasta muistakin linkeistä sinne selaimelta siirryttyäni. Ongelma on poistunut vasta, kun olen laittanut Internet -yhteyden pois päältä ja sammuttanut iPadin sekä tämän jälkeen mennyt uudelleen verkkoon ja käynnistänyt iPadin.



Jos näet tämän artikkelin ja Ilta -piirustukseni olen onnistunut julkaisemaan Androidista ensimmäisen blogikirjoitukseni.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Taustakuvan teko Gimpillä - sivulta löytyvät taas kuvat

Olen ladannut uudelleen Taustakuvan teko –sivulle sieltä tämän vuoden helmikuussa kadonneet kuvat. Näin esitys on paljon havainnollisempi. Esitykseen kuuluvaa videota on katsottu tällä hetkellä 2179 kertaa. Se löytyy osoitteesta:

http://www.youtube.com/watch?v=WSqptf_3oIk&feature=BFa&list=ULvYHqSklHiho

gimp00

Oletko sinä hän, joka näkee sen 2180 kerran.

PS Kuten helmikuun 2 päivänä kerroin, palautan kuvia artikkeleihin niin nopeasti kuin suinkin. Toivottavasti onnistun saamaan kaikki kuvat paikoilleen vuoden sisällä. Uusiin artikkeleihinhan kuvat luonnolliset tulevat, koska ne ladataan uusien Google+ –asetuksieni mukaan. Asiasta tarkemmin Miksi kuvat eivät näy tässä blogissa –artikkelissa.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ärsyttävä asiakas

Tällaista jälkeä syntyi kuppilassa toissa viikolla. Kaupan puolelle mennessäni eräs henkilö puhui puhumastakin päästyään. Hänen äänensä oli vielä kireä ja korkea. Suunniteltu asiakaskierto takasi sen, että olimme tuon tuosta samoja tuotteita valitsemassa. Puoliso kuunteli toista osapuolta kuin häntä olisi piiskattu paljaalle selälle mattopiiskalla. Mitä enemmän tuota pälpätystä kuuli sitä kovaäänisemmältä se kuulosti. Huonoksi onnekseni pariskunta tuli vielä istumaan viereiseen pöytään ABC –ravintolassa. Korvissa soi vielä heidän jätettyään minut hiljaisuuteen. Kokemusta sulatellessani kirjoitin alla olevan jutun muistikirjaani.

arsyttava

Voit suurentaa kuvaa klikkaamalla sitä hiiren osoittimella.

En yleensä säikähdä vähästä, mutta nyt minua vietiin kuin teurassikaa narussa. Samalla mietin, että kyllä tällaisia ärsyttävän puheliaita löytyy niin miehistä kuin naisista. Merkillisintä ilmiössä on se, miten he osaavat joka lauseella piestä kuulijaa aina enemmän ja enemmän, joka tapauksessa yhtä paljon kuin edellisellä lauseella. Se luo tuon ärsyttävyyden jatkumon. Tietysti myötäelin enemmän mahdollisia häiriötilanteita mielessäni, mistä jutulle tuli yleispätevyyttä. Ei tuo yksi poloinen vielä saanut korvissani terästasoja soimaan.

Muistikirjassa tuon jutun nimi on Ärsyttävän puhelias, mutta lopullisessa versiossa nimeksi tulee Ärsyttävä asiakas, mikä antaa edelleen enemmän kaikupohjaa puheripulin riivaamien ihmisten vaikutuksesta elämän eri tilanteissa.

Voit lukea lisää runojani osoitteessa http://yellingrosa.com/runot01.htm

Hyvää alkanutta viikkoa ja riittävästi hiljaisuutta korville ja sitä kautta mielen toimivuutta. Pahinta on se, jos keskittyminen alkaa olla mahdotonta.